Dyynejä loputtomiin

Dyynejä loputtomiin

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Villi ajatus



Elämäni ei ole kulkenut suunnitelmieni mukaan. En tiedä, olenko poikkeus. Minä en koskaan lapsena haaveillut olevani rehtori. Yhtenä päivänä se tuntui mielekkäältä ja innostavalta. Sitä se on edelleen. Näin ollen on ymmärrettävää, etten koskaan osannut aavistaa, että johtaisin kaksikielistä valtion emiraattikoulua aavikoiden keskellä seitsemälle keitaalle rakennetussa Al Ainissa.


Vuonna 2010 EduCluster Finland Ltd ja Abu Dhabi Education Council (ADEC) solmivat yhteistyösopimuksen suomalaisen koulutusosaamisen viennistä Abu Dhabiin.  Educational Partnership Programme 2010-2015 –ohjelmaa toteutetaan Abu Dhabin ja Al Ainin kaupungeissa ja sen tavoitteena viedä suomalaista koulutusosaamista koulutason toimintoihin. Kumppanuusohjelma käynnistettiin Abu Dhabissa vahvistamaan maan kilpailukykyä uudistamalla koulutus- ja palvelurakenteitaan. (https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2010/06/tiedote-2010-06-17-15-41-15-582069).

 
Sopimuksen lähtösytykkeet sytytti silloinen suurlähettiläämme Matti Lassila. Hänen ansiostaan Abu Dhabi luotti meihin. Ohjelman mukaisesti Abu Dhabin ja Al Ainin kaupunkeihin perustettiin kaksi suomalais-emiraattifuusiokoulua, joista toisessa toimin hankkeen alkuvaiheesta lähtien kolme lukuvuotta rehtorina.



Opetusministeri Krista Kiuru haluaa tutkia suomalaisen koulutuksen ja koulutusosaamisen mahdollisuuksia rakentaa uudenlaista vientisektoria ja synnyttää uutta liiketoimintaa. Se vaatii Kiurun mukaan kuitenkin uudenlaista ajattelua ja tukimuotoja. Koulutusvienti ei ole hänen näkemyksensä mukaan kasvanut oletusten mukaisesti, joten on syytä tarkastella, mitä esteitä koulutusviennin kasvulle on ja millaisilla keinoilla koulutusvientiä voitaisiin nykyistä paremmin edistää. http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/koulutusvienti/index.html

 

Tämän artikkelin tarkoitus on kuvata Arabiemiraateissa toteutunutta koulutusvientiä ruohonjuuritasolla. Tavoitteeni on edistää suomalaista koulutusvientiä näiden kokemusten pohjalta.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ajatuksesi!