Keskeneräisyys on lahja

Opetussuunnitelma luo selkärangan oppimisen suunnittelulle, toteutukselle ja arvioinnille. Suomessa se perustuu yhteiselle tahtotilalle edistää oppilaiden psyykkisiä, emotionaalisia, kognitiivisia ja fyysisiä oppimisen mahdollisuuksia huomioiden huoltajien kasvatuskumppanuus. Oppimisen arvioinnin tulee olla oppimista tukevaa, yksilöitä huomioivaa, kannustavaa ja realistista. Ennen kaikkea se perustuu opettajien autonomiaan kuten suurelta osin opetuskin. Tämä on merkittävä menestystekijä suomalaisessa peruskoulussa. Opettaja ottaa vastuun oppilaidensa kokonaiskehityksestä, kasvusta ja edistymisestä.

Opetussuunnitelmallinen ajattelu poikkeaa voimakkaasti eri maissa, mikä eksplisoituu erilaisina koulutusjärjestelminä. Meillä on Suomessa varsin holistinen näkemys oppilaiden kasvatus- ja opetustehtävälle. Koulutussuunnitelma voidaan joissain maissa nähdä myös vahvemmin tulosperusteisena. Näin on Arabiemiraateissa. Opetussuunnitelma perustuu oppilaiden suoriutumiseen suhteessa oppimistavoitteisiin.

Opetussuunnitelma perustuu koulutusjärjestelmän toimivuuteen, johon vaikuttaa vahvasti sen kehityskaari. Suomalainen koulutusjärjestelmä pohjautuu 1640-luvulle, jolloin perustettiin Suomen ensimmäinen yliopisto. Vuonna 1870 perustettu kouluylihallitus muuttui vuosien myötä kouluhallitukseksi ja vuonna 1991 opetushallitukseksi. Polku on pitkä ja latu taiten tehty. Kehittyvät maat ovat käymistilassa tältä osin. Opetushallitukset rakentavat kuumeisesti toimivia ja tulevaisuuteen kantavia koulutusjärjestelmiä ’parastaen’ pidemmälle edenneiden maiden toimintamalleja. Abu Dhabin opetushallitus on luonut puitteita emiraattilasten ja nuorten koulunpidolle viimeiset kymmenen vuotta.

Kun saavuin Abu Dhabiin vuonna 2010, lanseerattiin kaikkiin valtionkouluihin vuosiluokille 1-3 ’New School Model’ -mukainen opetussuunnitelmapaketti uusine metodologioineen, materiaaleineen ja arviointiperusteineen. Suunta on oikea. Opetushenkilöstön täydennyskoulutus ja opetusmateriaalin keskeneräisyys olivat tosin melkoisia haasteita hyvästä tahtotilasta huolimatta. Tilannetta ei helpottanut alkuvaiheessa se tosiasia, että koulussamme oli myös vuosiluokat neljä ja viisi, joiden opetussuunnitelma valmistui vuosi kerrallaan ajan myötä.

Tapa, jolla Suomessa rakennetaan kunta- ja koulukohtaisia opetussuunnitelmia opetushallituksen opetussuunnitelman perusteiden perusteella keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa, on kirkastunut Suomen koulutusjärjestelmän yhdeksi johtotähdeksi. Opettajien sitoutuminen pohtimaan koulun arvopohjaa, toimintakulttuuria ja oppisisältöjen priorisointia, on osa suomalaista opettajan ammattitaitoa ja vastuullisuutta.

Tämän vientituotteen perille toimittaminen on haasteellista. Opetussuunnitelma-ajattelu on niin perusteellisen kulttuuririkasteinen ja historiansa myötä rakentunut prosessi, että sen monikulttuurinen ymmärtäminen ei hevin toimi. Koulutusvientitilanteessa viemme jotain perin omaperäistä, omaksumme jotain perin uutta ja integroimme asioita parhaan kykymme mukaan. Ongelmallisinta on varmaan se, että emme ole koskaan elämässämme olettaneet kokevamme epävarmuutta opetussuunnitelman osalta. Se on aina ollut varma selusta, johon nojata. Koulutusvientimme seuraava oppitunti kohdistuu keskeneräisen opetussuunnitelma-ajattelun ja sen myötä ristiriitaisen arviointiprosessin hyväksyntään ja sisäistämiseen. Ei muuta kuin lusikka kauniiseen käteen.

Oppilasarviointi on raadollisen henkilökohtainen tehtävä. Opettaja laittaa aina persoonansa likoon, kun hän arvioi oppilasryhmänsä lukukauden suoritukset. Hänen tulee suomalaisen ajattelumallin mukaan toimia tasapuolisesti, oikeudenmukaisesti, kannustavasti ja yksilöitä kunnioittaen. Emiraateissa haasteellisuusvyyhtiin tulee lisätä vieraan vallan opetussuunnitelma, joka tarjoaa tulosperustaisen arviointijärjestelmän. Ja sillä mennään!

Vieras arviointikulttuuri voi itse asiassa olla monellakin tavalla haasteellinen opettajan arjessa. Opettaja on vastuussa oppilaiden vanhemmille antamastaan arvioinnista. Mitä, jos opettajalla on vaikeuksia allekirjoittaa käytössä olevaa arviointimenetelmää? Jouduimme välillä tilanteisiin, joissa opettajat eivät kyenneet todentamaan oppilaidensa todellista edistymistä käyttämämme arviointityökalun avulla. Koulutusvientitehtävissä meidän oli tässäkin kohtaa edettävä isäntämaamme säestyksellä. Kaikkien valtionkoulujen on noudatettava samaa arviointimenetelmää, jotta tulokset ovat vertailukelpoiset. Todelliseksi ongelmaksi jäi, että yksittäisten oppilaiden menestyminen suomalaisen arviointiajattelun mukaan hämärtyi valtakunnallisessa arviointipuulissa.

Päivien kimallus

Koulupäivät alkoivat yhteisellä aamunavauksella. Kaikki 600 oppilasta asettuivat luokittain jonoihin koulun sisäpihalle. Kolme heistä marssi musiikin tahtiin sisäpihan korokkeelle Yhdistyneiden Arabiemiraattien lippusalon viereen. Seurasi uskollisuudenvala isänmaalle. Kansallislaulu raikui ja ohjelma jatkui ’koraanin luvulla’ (ulkomuistista). Yhteisöllisyyttä uhkasi ainoastaan kuumuus, joka oli useiden kuukausien ajan liian todellista.

Koulupäivä rakentui seitsemästä 45 minuutin oppitunnista. Koulubussit kuljettivat pojat poikakouluihin kello seitsemäksi ja sen jälkeen toivat tytöt kouluun kello kahdeksaksi. Iltapäivällä pojat vastaavasti lähtivät tuntia aikaisemmin koulusta tyttöjen päästessä kotimatkalle kello kaksi. Tästä seuraa aikataulullinen yhtälö, joka ei mahdollista riittävästi välitunteja oppituntien väliin. Suomalainen pedagoginen maalaisjärki kehotti päästämään oppilaat välitunneille jokaisen oppitunnin jälkeen, mutta aikataulullisesti liikkumavaraa oli vaivaiset 40 minuuttia koko päivän ajalle. Tästä olisi pitänyt mahdollistaa lounastauko, iltapäivän rukousaika ja normivälitunnit. Kolmen vuoden aikana kokeilimme erilaisia ratkaisuja muun muassa lyhentämällä oppitunteja. Ongelma ei ratkennut.
Välituntien puuttuminen on yksi esimerkki pedagogisen ajattelun yhteensovittamisen vaikeudesta, johon voi törmätä koulutusvientitehtävissä. Opettaja näkee, että lapset eivät jaksa, mutta systeemi ei taivu. Opettaja tiedostaa myös, että seitsemän oppituntia päivässä on liikaa 5,5 vuotiaalle lapselle, mutta koulun on noudatettava paikallista opetussuunnitelmaa.

Nämä esimerkit ovat todellisia arjen haasteita koulutusvientitehtävissä. Tehtävämme on viedä suomalaista pedagogista ajattelua vieraaseen koulukulttuuriin. Meidän oli kuitenkin noudatettava samoja prinsiippejä kuin muutkin valtionkoulut osoittaaksemme tuloksellisuuden verrattuna muihin kouluihin. Näin ollen emme voineet toteuttaa joitain hyvinkin oleellisia pedagogisia ratkaisuja koulunpidon organisoinnissa. Tämä kysyi voimia ja uskoa hankkeen toteutukseen.
Mutta pienten tummien silmien loiste ja aurinkoinen hymy antoi voimia ja kantoi yli byrokraattisten vaikeuksien. Emiraattioppilaamme olivat eloisia, iloisia ja helposti lähestyttäviä tyttäriä. Oppilaat oppivat nopeasti arvostamaan luokanopettajamalliamme. Oma ’miss’ muodostui tärkeäksi niin oppilaille kuin heidän vanhemmilleenkin. Koulutusvienti eteni pienin, mutta merkittävin askelin esimerkiksi hyppynarulla hyppäämisen opettelulla.

Opetussuunnitelma antaa puitteet opetuksen tavoitteille ja sisällöille. Arabiemiraateissa tämä tarkoitti esimerkiksi sitä, että pienet, 5,5-vuotiaat koulutulokkaat aloittavat samana päivänä lukemaan opettamisen arabiaksi oikealta vasemmalle ja englanniksi vasemmalta oikealle. Äänteet ja kirjaimet sekä niiden opiskelujärjestys on yksilöllinen molemmissa kielissä. Kirjat aukeavat toisessa kielessä vasemmalta ja toisessa oikealta. Mutta ihmistaimi joustaa ja oppii. Ensimmäisen vuoden aikana kaikki oppivat lukemaan ja kirjoittamaan molempia kieliä sanatasolla. ’Miss, me bathroom’ sai oikean muodon. Tämä luonnollisesti edellytti opettajilta ikätason huomioivaa asennetta, vahvaa esi- ja alkuopetuksen ammattitaitoa ja aitoa tahtotilaa. Tämä sisältää koulutusviennin kahdeksannen oppitunnin. Suomalaisen ruohonjuuritason koulutusviennin menestys perustuu opettajan ammattitaidon lanseeraukseen kehittämishankkeen hyväksi. Suomesta valikoituvat koulutusvienti-tehtäviin vahvaa osaamista omaavat opettajat, joilla useimmiten on virka kotimaassa. He eivät lähde ulkomaille töihin työttömyyden vuoksi. Heidän motiivinsa ei ole eksoottinen rantaloma. Aavikon keskellä tämä olisikin suhteellisen vaikeaa.

Kolme vuotta seurasin suomalaisen opettajuuden rakentumista fuusiokoulun välillä hyvinkin haasteellisissa tilanteissa. Kulttuuriset, kielelliset ja opetussuunnitelmalliset ristiriidat olivat välillä mittavat, mutta ratkaisut löytyivät useimmiten yhteistyössä. Oppimateriaalit piti suurelta osin suunnitella ja valmistaa itse.  Kaikkien ammattitaito ja asiantuntemus oli otettava käyttöön. Mutta pakko tunnustaa: ’oli ne sissejä’. Hattua nostan suomalaiselle opettajuudelle!

Kohtaaminen

Kohtaaminen on jotain, jonka olemme kadottamassa länsimaissa. Me olemme niin itseriittoisia ja vahvoja omissa tarpeissamme, ettemme ehdi pysähtyä. Emme aina tunnista edes omia tarpeitamme. Koulutusvientimme seitsemäs oppitunti on hengähtää. Ei tämä maailma mihinkään karkaa, vaikka pysähtyisit hetkeksi kuuntelemaan työtoverisi tai naapurisi kuulumisia. Me olemme olemassa ainoastaan muiden kautta.

Jokainen aamu emiraattikoulussa alkoi tervehdyshalauksin – neljä poskihalausta ja kuulumisten kuulemiset. Jokainen aamu koulussa alkoi yhteisellä päivänavauksella. Nämä rentouttavat muodollisuudet avautuivat todelliseen merkitykseensä Suomeen paluun jälkeen. Olin menettänyt jotain hyvin arvokasta. Toisaalta ymmärrän ja hyväksyn täysin ajatuksen ”maassa maan tavalla”. Olisi vähintäänkin kiusallista, mikäli heittäytyisin työtovereitteni kaulaan joka aamu täällä Suomessa. Ehkä olen nyt uudella tavalla osannut nauttia työtovereiden tervehtimisestä aamutuimaan. Meillähän normiaamu alkaa tervehdyksellä ”huomenta” – erityisen mukava sellainen tervehdyksellä ”hyvää huomenta”. Kolme vuotta Emiraateissa opetti minut tajuamaan työyhteisön merkityksen. Aamulla on lupa hymyillä ja pysähtyä!

Opettajakunta oli eksplisiittisesti sisarkunta. Työllä näytti olevan emiraattivaimoille palkkatyötä ensiarvoisempi merkitys. Kulttuuria kunnioittaen emiraattinaiset eivät käyneet kodin ulkopuolella yksin edes talousostoksilla. Koulutyöskentelyn yksi dimensio oli kanssasisarten tapaaminen. Ystävyyssuhteet olivat todellisia, millä oli mahdollista myös rikastaa ammatillista osaamista. Koulutusviennin merkittäväksi tehtäväksi jäi päästä tästä sisaruudesta osalliseksi. Tämä tarkoitti akateemisen ja henkilökohtaisen opettajuuden kohtaamista monikulttuurisella tasolla.    
Johtaminen perustui kulttuurin kunnioitukselle. Tällä on sekä rajoittava että vapauttava merkitys. Kaikessa päätöksenteossa oli huomioitava kulttuurin rajapinnat. Niiden hahmottamista vaikeutti uskonnon ja kulttuurin fuusio.

Al Ain on hyvin perinteinen ja vahvasti uskonnollinen kaupunki. Se, mikä näyttäytyy kulttuuris-uskonnollisena rajapintana Al Ainissa, ei välttämättä pidä paikkaansa Abu Dhabin pääkaupungissa tai Dubaissa. Oli myös mahdotonta aina tiedostaa, mikä asia perustui uskontoon ja minkä asian tausta määräytyi kulttuurisista premisseistä. Kulttuurisensitiivisyyden lähtökohtana on kunnioittaa molempia perusteita, mutta toisaalta uskonto on implisiittisesti vahvemmassa asemassa koskemattomuuden suhteen.

Otan esimerkiksi oppilaiden koulustahakumenettelyproblematiikan. Koulun päätyttyä noin puolet koulumme oppilaista vietiin kotiporteilleen koulubusseilla. Loput haettiin kotiväen voimin koulun sisäpihalta, johon johti yksi ovi. Ongelma oli tämä ovi, jota miesten ja naisten piti samanaikaisesti käyttää. Ongelmaa ratkaistessani minun piti pohtia, rikonko jollain tavalla uskonnollisia periaatteita vai kyseenalaistanko länsimaisena rehtorina kulttuurisia menettelytapoja. Ongelman ratkaisua vaikeutti myös kysymys: Kenen totuutta kuuntelen? Työtovereitteni ja vanhempien asenne uskontoon ja kulttuuriin vaihteli yksilökohtaisesti, jolloin asian vakavuus koettiin eri tasoisena riippuen siitä kenen kanssa siitä keskusteltiin. Lopputulema tämän probleemin osalta oli: ovi pysyi yhteisenä.

Rehtorina vieraassa kulttuurissa

Olen usein saanut vastata kysymykseen: miten pärjäsit naisrehtorina emiraateissa? Kysymys kuvastaa stereotyyppisiä käsityksiä, joita meillä on arabimaailmasta. Jos en ole kokenut ammattitaitoani kyseenalaistettavan Suomessa, en sitä kokenut kertaakaan Arabiemiraateissa.
Rehtoria kutsutaan arabiassa johtajaksi mudiira. Toisena nimenä minua puhuteltiin tohtoriksi doktooraksi. Nämä kuvaavat johtajakulttuuria Arabiemiraateissa. Rehtorilla on arvostettu asema yhteiskunnassa ja koulutusjärjestelmässä. Minun tehtäväni oli tuoda suomalaista johtamiskulttuuria osaksi järjestelmää, mikä otettiin hyvin vastaan. Palaute työyhteisön jäseniltä oli myönteinen erityisesti osallistavien käytänteiden osalta.

Kahta esikoulun rehtoria lukuun ottamatta olin kaupungin ainoa alakoulun länsimainen rehtori. Istuin rehtorikokouksissa kulttuuria kunnioittaen naisten puolella ja sain lähes aina tulkkauksen arabiasta englanniksi.

Länsimaisen asiantuntijuuden panos on merkittävä Abu Dhabissa. Opetushallituksella on syvä huoli nuorten taitotasosta edetä korkeakouluopinnoissa, ja päämääränä on kehittää emiraattien koulutustasoa. Yhtenä ratkaisuna tähän valtionkoulujärjestelmään palkataan ’native speaking,  english medium teachers’ eli englanninkielisiä opettajia opettamaan englantia, matematiikka ja luonnontietoa alkuopetuksen alkumetreistä lähtien. Näin ollen suomalaiset opettajat eivät olleet harvinaisuus länsimaalaisina opettajina, mutta kylläkin ’ei-natiiveina englanninkielisinä’ kansainvälisinä opettajina.

Rehtorin työkuvassa painottuvat erilaiset johtajuuden osa-alueet tarvekuvan ja johtajapersoonan mukaisesti. Al Raqiah koulussa rehtorin työkuvaa voi luonnehtia joustavaksi muutosjohtajaksi. Joustavuus ei ollut vapaavalintainen mauste, vaan arjen sanelema lähtökohta selvitä.
Me olemme tottuneet länsimaissa hyvin täsmälliseen ajankäyttöön ja sen kunnioittamiseen. Mikäli et kunnioita aikaa, et kunnioita ”kanssamatkustajia”. Kokoukseen saapuminen ajoissa merkitsee muiden kokoukseen osallistujien arvostamista. Maailma, josta saavun, ei ole tavoittanut tätä sanomaa. Rukouskutsu säätelee aivojärjestelmää. Muslimeille se ilmoittaa, että on tunti aikaa rukoilla. Se antaa myös lempeällä tavalla aikaa valmistautua tulevaan toimintaan. Tämä oli huomioitava koulunpidossa. Kokouskutsujen oli sisällettävä aikavaraus, joka mahdollisti kulttuurinmukaisen osallistumisen. Tehokkuusajattelu sai uuden ulottuvuuden. Se ei voinut perustua minuuttipeliin.