Dyynejä loputtomiin

Dyynejä loputtomiin

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kohtaaminen

Kohtaaminen on jotain, jonka olemme kadottamassa länsimaissa. Me olemme niin itseriittoisia ja vahvoja omissa tarpeissamme, ettemme ehdi pysähtyä. Emme aina tunnista edes omia tarpeitamme. Koulutusvientimme seitsemäs oppitunti on hengähtää. Ei tämä maailma mihinkään karkaa, vaikka pysähtyisit hetkeksi kuuntelemaan työtoverisi tai naapurisi kuulumisia. Me olemme olemassa ainoastaan muiden kautta.

Jokainen aamu emiraattikoulussa alkoi tervehdyshalauksin – neljä poskihalausta ja kuulumisten kuulemiset. Jokainen aamu koulussa alkoi yhteisellä päivänavauksella. Nämä rentouttavat muodollisuudet avautuivat todelliseen merkitykseensä Suomeen paluun jälkeen. Olin menettänyt jotain hyvin arvokasta. Toisaalta ymmärrän ja hyväksyn täysin ajatuksen ”maassa maan tavalla”. Olisi vähintäänkin kiusallista, mikäli heittäytyisin työtovereitteni kaulaan joka aamu täällä Suomessa. Ehkä olen nyt uudella tavalla osannut nauttia työtovereiden tervehtimisestä aamutuimaan. Meillähän normiaamu alkaa tervehdyksellä ”huomenta” – erityisen mukava sellainen tervehdyksellä ”hyvää huomenta”. Kolme vuotta Emiraateissa opetti minut tajuamaan työyhteisön merkityksen. Aamulla on lupa hymyillä ja pysähtyä!

Opettajakunta oli eksplisiittisesti sisarkunta. Työllä näytti olevan emiraattivaimoille palkkatyötä ensiarvoisempi merkitys. Kulttuuria kunnioittaen emiraattinaiset eivät käyneet kodin ulkopuolella yksin edes talousostoksilla. Koulutyöskentelyn yksi dimensio oli kanssasisarten tapaaminen. Ystävyyssuhteet olivat todellisia, millä oli mahdollista myös rikastaa ammatillista osaamista. Koulutusviennin merkittäväksi tehtäväksi jäi päästä tästä sisaruudesta osalliseksi. Tämä tarkoitti akateemisen ja henkilökohtaisen opettajuuden kohtaamista monikulttuurisella tasolla.    
Johtaminen perustui kulttuurin kunnioitukselle. Tällä on sekä rajoittava että vapauttava merkitys. Kaikessa päätöksenteossa oli huomioitava kulttuurin rajapinnat. Niiden hahmottamista vaikeutti uskonnon ja kulttuurin fuusio.

Al Ain on hyvin perinteinen ja vahvasti uskonnollinen kaupunki. Se, mikä näyttäytyy kulttuuris-uskonnollisena rajapintana Al Ainissa, ei välttämättä pidä paikkaansa Abu Dhabin pääkaupungissa tai Dubaissa. Oli myös mahdotonta aina tiedostaa, mikä asia perustui uskontoon ja minkä asian tausta määräytyi kulttuurisista premisseistä. Kulttuurisensitiivisyyden lähtökohtana on kunnioittaa molempia perusteita, mutta toisaalta uskonto on implisiittisesti vahvemmassa asemassa koskemattomuuden suhteen.

Otan esimerkiksi oppilaiden koulustahakumenettelyproblematiikan. Koulun päätyttyä noin puolet koulumme oppilaista vietiin kotiporteilleen koulubusseilla. Loput haettiin kotiväen voimin koulun sisäpihalta, johon johti yksi ovi. Ongelma oli tämä ovi, jota miesten ja naisten piti samanaikaisesti käyttää. Ongelmaa ratkaistessani minun piti pohtia, rikonko jollain tavalla uskonnollisia periaatteita vai kyseenalaistanko länsimaisena rehtorina kulttuurisia menettelytapoja. Ongelman ratkaisua vaikeutti myös kysymys: Kenen totuutta kuuntelen? Työtovereitteni ja vanhempien asenne uskontoon ja kulttuuriin vaihteli yksilökohtaisesti, jolloin asian vakavuus koettiin eri tasoisena riippuen siitä kenen kanssa siitä keskusteltiin. Lopputulema tämän probleemin osalta oli: ovi pysyi yhteisenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ajatuksesi!